Etusivu Tietoa Palvelut Yritys Ota yhteyttä Linkit
ISO-sertifikaatti

UUSI  VUOSI, UUDET ”KUJEET”: KEHO JA MIELI KUNTOON

Painonpudotus ja painonhallinta ovat monien sairauksien ja oireiden kannalta merkittäviä asioita. Tällaisia ovat muun muassa tyypin 2 diabetes, kohonnut kolesteroli ja verenpaine, polvien nivelrikko, sepelvaltimotauti, aivoinfarkti,  aivoverenvuoto ja astma. Jo muutaman kilon painonpudotus vaikuttaa merkittävästi terveyteen. Pienetkin muutokset arjen ruokailu- ja liikuntatottumuksissa ovat tärkeitä.

Paitsi fyysiselle terveydelle painonpudotuksella on myös mieltä piristävä vaikutus!  
Painonpudotus ei saa olla kuitenkaan ”ryppyotsaista” toimintaa. Ravinnon ja liikuntamuotojen tulee olla sellaisia, että niitä on mukava ja helppo noudattaa! 
Liikunnassa ohjenuorana voisi olla vaikkapa seuraava Sydänliiton julkaisema loru:

”Maanantaina mahat maahan,
tiistaina tehdään tasahyppyjä,
keskiviikkona kyljet kaarelle,
torstaina taputellaan  takapuolta,
perjantaina pyöritään paikallaan,
lauantaina luistellaan lattialla,
sunnuntaina seistään suorana.
Sitten syli sykkyrälle."

TERVETULOA KYSYMÄÄN OHJEITA JA NEUVOJA APTEEKKIMME ASIANTUNTIJOILTA!

 

Alkuvuoden tarjouksia

Obesimed
Obesimed

Devisol
Devisol

Vichy
Vichy

DevisysDevisys
Kenkien liukuesteet

 

Kysymyksiä ja vastauksia

Keitä ovat astma-, diabetes- ja sydänosaajat?

Mikä on Kelan lisäkorvaus, ns. kattokorvaus?

Miten hyödyn asiakasrekisteriin liittymisestä?

Miten hävitän lääkejätteet?

 

Keitä ovat astma-, diabetes- ja sydänosaajat?

Apteekkimme farmaseutit ovat perehtyneet laajan ja jatkuvan lisäkoulutuksen avulla suurimpien kansantautiemme hoitoon. Saat asiantuntevaa opastusta ja tukea näihin sairauksiin liittyvästä lääkehoidosta ja tietoa myös tärkeistä terveellisistä elämäntavoista. Järjestämme apteekissa säännöllisesti näihin aiheisiin liittyviä erilaisia kampanjoita ja teemapäiviä.

Apteekkimme asiantuntijat käyvät mielellään pitämässä erilaisia tietoiskuja ja esityksiä myös apteekin ulkopuolella: kerhoissa, kouluissa, messuilla...

 

Mikä on Kelan lisäkorvaus, ns. kattokorvaus?

Jos ostamasi Kela-korvattavien lääkkeiden vuotuinen yhteissumma ylittää tietyn määrän (vuonna 2012 se on 700,92 €), saat siitä kirjallisen ilmoituksen Kela:sta. Näyttämällä tämän ilmoituksen apteekissa joka kerta, kun haet reseptilääkkeitä, maksat Kela-korvattavista lääkkeistä lääkekohtaisesti 1,50 euroa, apteekkimme hakee loppukorvauksen Kela:sta.

Lisää tietoa: http://www.kela.fi/in/internet/suomi.nsf/NET/100801100348EH?openDocument

 

Miten hyödyn asiakasrekisteriin liittymisestä?

Asiakasrekisteriimme  liittyminen helpottaa ja nopeuttaa asiointia sekä mahdollistaa omavastuukertymien seurannan. Tiliasiakkaaksi liittyminen mahdollistaa erikseen sovittavan laskutusjärjestelyn yksilöllisesti sovituin aikavälein, laskuttamalla tai suoraveloitusta käyttäen.

 

Miten hävitän lääkejätteet?

Palauta lääkejätteet apteekkiin näin:
- kaikki lääkkeet alkuperäispakkauksissaan läpinäkyvään pussiin (voimme välittömästi todeta ettei paketti sisällä esim. kuumemittareita, neuloja ym.)
- jodipitoiset lääkkeet (esim. Jodix, Betadine, Iodosorb) erillään muusta lääkejätteestä
- elohopeakuumemittarit erillään (särkynyt mittari tiiviissä paketissa)
- neulat tiiviiseen, kovaan ja läpinäkyvään astiaan esim. lasipulloon tai –purkkiin (jätteen edelleen käsittelijä välttyy vaarallisilta neulanpistoilta ja mahdollisilta tartunnoilta)

Lisää uutisia >

© Jurvan apteekki, 2012

Yhteydenottoon Opaskartta